PSK:n tapahtumat kaudella 2010 - 2011

28.7.2010 Jo perinteeksi muodostunut kauden avaus, "PSK-kick off", suoritettiin jälleen Kokonniemen nurtsilla. Pari sääntöviilausta ja aikataulusuunnitelmia käytiin läpi. Irakin pojan musavideo onnistui, koska oltiin niin ystävällisiä...
Jos mikään muu ei ole varmaa, niin se on, että kun PSK avaa kauden, on keli upea. Eiku siis uimaan, tosin yksimielisyyttä ei löytynyt siitä, tapahtuiko uiminen joessa vaiko meressä.
Koska lämpöä oli vain n. 30 astetta, matka jatkui illalla Uusimaa Subbuteo Centerin edustussaunaan.
Pelillisesti kausi käynnistetään 8.8.2010.

8.8.2010 Taas uuden kauden käynnistyttyä kirjoitetaan uutta historiaa, sillä sarjoihin osallistuu ennätysmäärä pelaajia. Peräti 11 eri pelaajaa.
Suurin Pöytäjalkapallo sarja siis Suomessa!
Jo kolmena kautena Cuppia pelanneet Katilat (Pete, Miko ja Henkka) osallistuvat tällä kaudella kaikkiin sarjoihin.
Lasse Mäntäsälästä poikiensa (Jonatan ja Jeremias) kera osallistuvat PoLi:iin ja PoFi:iin.
Cup pelataan seitsemän joukkueen voimin uudella systeemillä. Ensin yksinkertainen sarja kaikki kaikkia vastaan, jonka jälkeen pudotuspelit.
Pelataan siis reilusti yli 200 ottelua, ja viimeistään toukokuun lopulla pitäisi kolme pokaalia olla jaettu.

5.9.2010 Nyt se sitten tapahtui! PSK teki ennätyksen, sillä kauden kolmannella pelikerralla paikalla olivat pelaamassa kaikki pelaajat, 11 kpl.
PSK on Suomen suurin PJK-seura! Ja kaunein. Ja vahvin...
Kausi on käynnistynyt todella rivakasti. Jopa niin nopealla tempolla, että alamme jo hieman hidastaa jotta loppukaudeksikin jäisi pelejä. PoLi:a on pelattu kuudesta seitsemään peliä jokainen joukkue. Debyyttikauttaan pelaava Villarreal, managerinaan Lasse, on tullut mukaan geimeihin ryminällä. Lasse johtaa FI-säännöillä pelattavaa sarjaa, toisena Jere ja kolmantena Mikma.
PoFi:a on vasta pelattu neljä ottelua joukkuetta kohti, joten tuurilla Ile on sarjakärjessä.
PoLi:iin tehdyt sääntöviilaukset ovat toimineet loistavasti. Peleihin on tullut uutta väriä, kun aivan pienestä rappauksesta ei tuomita vapaapotkua. Kuitenkin jopa kahden keltaisen kortin seurauksina nähtyjä ulosajoja on tapahtunut.

17.10.2010 PSK muuttaa jälleen uuteen pelipaikkaan. Jätimme jäähyväiset Uusimaa Subbuteo "teollisuustila" Centerille, ja otimme teemaksi Back to School!
Askolan koulun siipirakennuksen käytävä on vaatimaton paikka, mutta hyvin siellä pystyy pelaamaan. Tarvikkeille on hyvät tilat ja mikä parasta, tila on maksuton.
Sarjat ovat hyvällä mallilla. PoFi:a muutama pelaaja on pelannut jo täyden ensimmäisen kierroksen. PoLi:ssakin alkaa tilanne jo olla sama. Niinikään Cup on hyvässä vauhdissa.

19.12.2010 Askola Subbuteo Areenalla alkoivat remontointityöt, joten PSK siirtyy evakkoon. Alkuvuodesta pelejä pelataan sekä Uusimaan tiloissa että Vesa Kouvonkorven isännöimässä Munkan Kertsillä.

19.3.2011 PSK järjesti jälleen SM-rankingkisat FI-säännöillä. Tällä kertaa suurimman osan järjestelyistä hoiti Lasse, turnaus pelattiin Mäntsälän Wanhalla. Tiikkaja oli voittanut PSK:n turneen kaksi kertaa aiemmin, ja niin myös tällä kertaa. Edes maanjäristys ei Tiikkistä liikauttanut!
Janne Liesivaara dominoi kisoja tehden alkupeleissä yli 30 maalia. Vasta finaalissa hän kohtasi voittajansa, kun Tiikkaja voitti finaaliottelun 4-2.
Pete Katila pelasi loistavat kisat. Pronssiottelussa niukka tappio pilkuilta, sijoitus siis neljäs. Jere sijoittui viidenneksi. Jonatan kuudes, Mikma seitsemäs, Jeremias kahdeksas, Lasse kymmenes, Miko yhdestoista, ile kahdestoista, Kasse neljästoista ja Henkka viidestoista.

3.4.2011 Askola Subbuteo Areenan remontti oli valmistunut, ja pääsimme pelaamaan uudenkarhealle kerhotilalle. Hienoa!
PSK Cupin puolivälierät pelattiin, ja paljon dramatiikkaa koettiin. Mikma hävisi Mikolle vaikka teki ottelun ainoan maalin, omiin.
Jere voitti pilkuilta Peten, kuten myös Henkka ilen.
Välierät, Kasse - Jere ja Henkka - Miko, pelataan seuraavalla kerralla kun kaikki ovat paikalla.

9.-10.4.2011 PSK:ta lähti edustamaan Lappeenrannassa järjestettävään SM-kisaan neljä urheaa pelaajaa, Pete, Miko, Jere ja ile.
Jere osallistui A-sarjaan, jossa kyyti oli yhä kovaa, ja Jere jäikin sarjan jumboksi sijalle kuusi. Mikun Jere haastoi tosissaan. Ensimmäisen puoliajan jälkeen tilanne oli Jerelle 2-0. Mikun kokemus oli kuitenkin rautaa, ja Miku vei ottelun 2-3.
B-sarjaan osallistui viisi pelaajaa. Finaalissa kohtasivat Miko ja ile. ile oli voittanut runkosarjassa Mikon 1-0, mutta finaalissa Miko oli parempi maalein 4-3.
Junnusarjaan osallistui kolme pelaajaa. Sekä Miko että Jere voittivat Miron. Ottelun Jere vastaan Miko voittaja olisi siis junioreiden Suomen Mestari. Miko on parantanut huimasti otteitaan talven aikana, ja niin kävikin että Miko voitti Jeren ensimmäistä kertaa.
Suomen Mestari: Miko Katila!
Veteraaneissa monet loistivat poissaolollaan, siksi ile voitti sarjan johon osallistui ilen lisäksi Pete ja Artsi.
Ilelle "muodollinen" veteraanien Suomen Mestaruus.
Sunnuntaina jatkettiin joukkuekisalla. Uhrasimme Peten Marko Karhusta vastaan, ja ilen juuri leivottua uutta Suomen Mestaria Jarkko Lindholmia vastaan. Matsit 0-9 ja 0-7.
Jere taisteli hienosti ottelussa jossa oli vastassa Höltän Wille, kuten myös Miko Willen weljeä Purtsia vastaan.
Molemmille kuitenkin suht niukka tappio.
Joukkuekisan toisissa osaotteluissa vaihdeltiin ottelupareja, ja tälläkin kierroksella tuloksena oli tappio lukemin 0-4.
Lynx jälleen Mestariksi, onnittelut! Mutta! PSK saavutti siis Suomen Mestaruus hopeaa! Miettikääpäs sitä...

22.4.2011 PSK Cup IV välierät pelattiin tänään. Akilles voitti Leedsin 2-1. Killen vyörytti alussa vahvasti, Niskasen kahdella maalilla Akilles otti varman tuntuisen johdon. Kaikkea kanssa, sillä Leeds taisteli kavennuksen eikä tasoituskaan kaukana ollut. Lopulta Akilles kuitenkin finaaliin.
Toinen finaalijoukkue ratkaistiin Katilan poikien välillä. Henkka oli ajoittain jopa niskan päällä, mutta maaleja ei kumpikaan joukkueista saanut aikaan. Pilkuilta Juventus Akillesta vastaan loppuotteluun.

1.5.2011 PoFi näpyteltiin loppuun. Jere uusi mestaruutensa, AS Roma saalisti 19 ottelussa 49 pistettä.
Lasse oli johtanut sarjaa pitkään, mutta lento ei aivan vielä riittänyt loppuun asti. Mikma punnersi lopussa hopealle. 38 pisteeseen päätyivät molemmat, Mikma ja Lasse. Mikma oli kuitenkin voittanut molemmat keskinäiset ottelut. Hieno suoritus ensikertalaiselta, Lasselle pronssia.
Milan jäi ensimmäistä kertaa mitalien ulkopuolelle. Nelinkertainen hopeamitalisti sijoittui nyt neljänneksi 36 pisteellä.
Maalipörssin voitti Francesco Totti, 40 maalia.

15.5.2011 Cupin loppuottelussa kannusta taistelivat Miko ja Jere. Onneksi tällä kertaa ei menty pilkuille, vaan Arto Niskanen teki ottelun 14. minuutilla voittomaalin. Jerelle siis Cup voitto, Mikolle hopeaa.
Pronssiottelu vietiin jatkoajalle, kun Henkka Interillä taisteli Kassen Leedsiä vastaan. Ratkaisu nähtiin kun jatkoaikaa oli pelattu kuusi minuuttia. Snodgrass antoi kulmapotkun, jonka Inter-vahti imuroi sisään. Kasselle pronssia ja Henkka kunnioitettavasti sijalle neljä.

22.5.2011 Viimeiset PoLi-matsit pelattiin, Jere varmisteli sarjan voittoa. Mikma on voittanut PoLi:n joka kerta (3 x), nyt vaihtui valta. Ainakin toistaiseksi... Lasse nousi hienojen viimeisen pelikerrran pelien johdosta niukasti hopealle, Mikmalle pronssia.
Kausi päättyi Mikman loppupuheeseen ja pokaalien jakoon.
Upea on ollut kausi. 11 pelaajaa osallistui kaikkiaan kolmeen viralliseen sarjaan. Otteluita kauden aikana tahkottiin peräti 241.
Maaleja tehtiin huikeat 657. Näiden lisäksi pelasimme joitakin Valioliigan ja Serie A:n matseja. Nämä sarjat jatkuvat syksyllä, ne ovat kausista riippumattomia. Pääsarjat PoLi, PoFi ja Cup käynnistyvät tottakai myös elokuussa, ja silloin on mestarin päänahka vapaata riistaa!

PSK mikma 2011